Oletko voittava, asiakaslähtöinen ja muutoskykyinen edelläkävijä?

Elämme edelleen keskellä Covid-19 -pandemiaa. Olimme tottuneet ketterään ja jatkuvasti muuttuvaan maailmaan, mutta nyt erityishuomio on, että sopeudumme muutokseen nopeammin kuin koskaan ennen. Tämä näkyy siten, että emme kaipaa enää pitkiä siirtymäaikoja asioihin, vaan toteutamme ne suoraan. Esimerkiksi tapahtumista käteinen raha katosi, ja kaikki maksaminen siirtyi kortille tai mobiiliin lähes yhdessä yössä. Yhtäkkiä se kävikin kaikille kivuttomasti. Pitäisikö meidän rohkeammin mennä uuteen ja luopua vanhojen toimintamallien siirtymäajoista?

Käynnissä on pudotuspeli, jossa ketterät ja rohkeat edelläkävijät voittavat ja ”vanhaa maailmaa” takaisin odottavat toimijat pettyvät. Kumpaan porukkaan aiot itse kuulua?

Luin muutama vuosi sitten Yuval Noah Hararin kirjan ”Sapiens. Ihmisen lyhyt historia”. Harari avasi kirjassaan ihmisen kehityksen historian avainkohdat ja esitti omat näkemyksensä tulevista suunnista kunnon provosoinnin keinoin. Miksi ihminen ei jäänytkään Afrikan mantereen luoliin, vaan valtasi itsensä maapallon jumalaksi? Hararin mukaan ihminen pystyi kehittymään ja uusiutumaan silloin, kun sitä tarvittiin. Tässä entistä lujemmin muuttuvassa maailmassa olemme saman äärellä taas kerran, ja se muutostahti kiihtyy koko ajan. Oletko bisneksessäsi siihen varautunut, jotta voitat pelin jatkossakin?

Data: ymmärrä – rakenna – jaa – hyödynnä

Yksi maailmaa viime aikoina isosti muuttanut asia on data, jota on saatavilla koko ajan kaikesta ja entistä enemmän. Mittaamme dataa luonnonvaroista, teollisuudessa valmistuvissa laitteissa, kaupungeissa ja lopulta meihin itseemme ja toimintaamme liittyen. Datan määrä tulee räjähtämään lähivuosina. Entä sitten? Olennaista on, että ymmärrämme, mikä osuus datasta meille itse kullekin on merkityksellistä. Meidän on pystyttävä tunnistamaan datamassasta se bisneksellemme ja asiakkaillemme hyödyllinen. Siihen pohjautuen meidän tulee sitten rakentaa ratkaisumme palvelemaan asiakkaittemme tarpeita.

Riittääkö tämä? Ei. Tämän lisäksi meidän pitää pystyä tekemään yhteistyötä ja siksi tänä päivänä voittavat ne, jotka jakavat dataa keskenään ja muodostavat lisäarvoa yhdessä toisilleen sen pohjalta. Jakamalla ja vastaanottamalla syntyy uutta tietoa, jota sinulla ei muuten ollut. Tämä taas antaa sinulle mahdollisuuden oikeasti palvella asiakkaitasi, kun ymmärrät heidän toimintansa myös omien palveluidesi ulkopuolella. Tämän pohjalta huomaat löytäneesi uusia ansaintalogiikkoja bisnekseesi ja se mahdollistaa voittamisen yhtiöllesi.

Tunnetko asiakkaasi ja ovatko he tyytyväisiä asiakaskokemukseensa?

Uskallan väittää, että monilla yritysjohtajilla on käsitys, että heillä on hallussaan arvokkain data ja he tuntevat asiakkaansa täydellisesti. Usein jään miettimään, että näin varmasti onkin tietojärjestelmien ja tarjoaman osalta, mutta oletteko koskaan miettineet, kuinka asiakkaat käyttäytyvät niiden ulkopuolella? Ja miten asiakkaaseen liittyvän kokonaisdatan pohjalta heitä saisi palveltua vielä paremmin ja samalla luotua uusia tulovirtoja yhteistyössä toisten yritysten kanssa?

Edellä mainittu ”jaa ja hyödynnä dataa” luo nämä mahdollisuudet. Tätä kautta luomme personoidut ja pidemmät asiakaspolut yli yhtiöiden ja uusia businessmahdollisuuksia. Tyytyväinen asiakas käyttää enemmän rahaa ja kertoo loistavan asiakaskokemuksen tutuilleenkin!

Ekosysteemi – ollaan avoimia ja kaikkien kavereita

Perinteisesti yritysmaailmassa olemme viime vuosikymmeninä tottuneet suljettuihin järjestelmiin ja siihen, että omistamme oikeudet johonkin asiaan - suojellaksemme sitä. Nykymaailmassa olemme onneksi heränneet ekosysteemien voimaan, ja siihen, että yhdessä tehden syntyy enemmän ja parempaa. Ole siis kaikkien kaveri ja luo yhdessä enemmän. Tätä kautta on jo syntynyt useita menestystarinoita globaalisti. Olennaista on, että ekosysteemissä on selkeät roolitukset ja selkeä mahdollistaja alustana ekosysteemille.

Onko yritykselläsi oikeasti kilpailukykyä?

Nykysukupolven ajattelu on muuttunut ja trendi jatkuu entistä ”itsekkäämpään” ja yhtä aikaa vastuullisempaan suuntaan. Ihmiset haluavat yhä enemmän tehdä oman pään mukaan, jolloin perinteinen tapa pakottaa asiakkaat toimimaan omistamiesi oikeuksien kautta on laskeva trendi. Jos sinun pitää hakea kilpailuetua siitä, että suojelet bisnestäsi sopimuksin, niin onko ratkaisuillasi oikeasti kilpailukykyä markkinassa vai olisiko parempi, että jaat ratkaisuasi ekosysteemiin vapaasti ja voitat pelin aidosta kilpailuedustasi johtuen? Tätä lähestymistapaa on syytä miettiä osana strategiaa. Haastatko markkinaa tuoden asiakaslähtöiset, markkinan haluamat ratkaisut vai oletko jarruttaja, joka suojelee omistamiaan oikeuksiaan pakottaen asiakkaansa toimimaan niiden mukaan?

Onko tarjoamasi vastuullinen?

Asiakas haluaa tietää tämän tehdessään ostopäätöksen ja valinnan. Tämä on trendi, joka jatkaa voimistumistaan. Olemme nähneet jo useamman firman värimaailmassa vihreää, kun ne ovat halunneet muokata imagonsa ympäristöystävällisemmäksi ja sen lisäksi tehneet isosti töitä toimintatapansa ja tarjoamansa kehittämiseksi kestävämmäksi. Uusimpana ilmiönä vastuullisuusasiat tulevat näkyviin asiakkaille kaikkiin käyttöliittymiin. Niin kutsuttu ”Z-sukupolvi”,  jolle elektroniikka on ollut rutiininomaista syntymästä saakka, haluaa nähdä vastuullisuusvaikutukset tehdessään valintoja eri käyttöliittymissä. Tuo se heille nähtäväksi!

Erilaisuus huomioon - kaikkikanavaisuus voittaa?

Digi tulee ja lujaa. On tullut jo pitkään. 90-luvulla digitoimme kaiken ”paperityön” sähköiseksi ja sen jälkeen olemme viimeisellä vuosikymmenellä päässeet kiinni aitoon digitalisaatioon ja sen tuomiin hyötyihin tekoälyä myöten. Lisäksi kun nopeammat tietoliikenneyhteydet (5G) ja reunalaskenta (Edge computing) tulevat käyttöön, niin saamme mahdollisuuden tuoda 90-luvun 3G-verkon päälle rakennettua ”promisewarea” aidosti palveluiksi kaikille asiakkaille, kun datayhteydet ovat kunnossa ja bitti liikkuu riittävän vilkkaasti. Tärkeää tässä pelissä on muistaa, että perinteinen säilyy ja digi tulee rinnalle sulassa sovussa täydentäen toisiaan.

Kaikkikanavaisuuden avulla pystymme linkkaamaan fyysistä ja digimaailmaa toisiinsa - kukin asiakas voi valita itselleen sopivan kombinaation. Kauppamaailmassa tämä näkyy verkko- ja kivijalkakauppojen kombinaationa. Areenoilla taas linkkautuvat kotoa tapahtumia katsovat, sosiaalisen median kautta mukana olevat ja areenassa paikan päällä olevat samaan kokemuksiin eri työkaluin. Rakennetaan ratkaisut siten ,että asiakas päättää ja voi rikastaa omaa kokemustaan haluamallaan tavalla!

Jatkuva oppiminen

Maailma muuttuu vauhdilla ja ainua tapa pärjätä, on olla avoimin mielin ja oppia jatkuvasti. Tähän liittyy oleellisesti myös se, että kokeilee, epäonnistuu ja vaihtaa suuntaa nopeasti. Yrityksen johtajana sinun tulee olla hereillä strategiamielessä, mutta myös yrityskulttuurin osalta. Koko henkilöstön pitää pystyä jatkuvaan oppimiseen ja yhteistyöhön. Tämä mahdollistaa sen, että menestyt muuttuvassa maailmassa ja pystyt olemaan rohkea edelläkävijä kumppaneittesi kanssa.

UROS Live – alusta, joka mahdollistaa unohtumattomat kokemukset

UROS:lla olemme menestyneet aina luottaen tekevämme ”impossible to possible”. Tämä näkyy meidän toiminnassamme siten, että kaikki tuotteemme ja ekosysteemimme ovat edelläkävijöitä. Lisäksi se on yrityskulttuurimme perusta. Olemme olleet menestyksekkäitä tähän saakka ja uskomme menestyvämme jatkossa monin verroin lisää.

UROS Live on uusin alusta - tuotteemme, joka mahdollistaa älykkäissä kaupungeissa ja tapahtumissa täysin uudenlaisen kokemuksen kaikille asiakkaille ja yrityksille. Haastamme ekosysteemimme kanssa globaalisti markkinaa, aloittaen sen nyt ensin Suomessa esimerkiksi Kärppien ja todella upean UROS LIVE -areenan kanssa. On ollut ilo olla mukana UROS Live -alustan tarinassa alusta saakka, viemässä sitä konseptista tuotteeksi. Katsomme tulevaan rohkeasti kaikkien kumppaneidemme kanssa yhdessä muuttaen maailmaa paremmaksi!

Gallant